Haaveilen ja haaveilemme kodista. Aloitimme aktiivisen passiivisen haeskelun reilu vuosi sitten, hetimmiten kun olin palannut Suomeen. Viisaina kirjoitimme ylös kriteerit, joiden tulisi täyttyä. Kirjaaminen tapahtui ihan siitä syystä, että tunnemme itsemme sen verran hyvin, että kun on kuume johonkin, voi innostua ihan vääränlaisesta ihan liikaa. Listan tekeminen oli varmasti hyvä ja viisas juttu. Sovimme, että ennen kuin tehdään yhden yhtä tarjousta mistään paikasta, palaamme ensin listaan ja käymme sen läpi kohta kohdalta. Listassa on mm. kriteereitä kodin sijainnille ja saavutettavuudelle, sähkön ja veden saatavuudesta, koosta ja kunnosta sekä tietenkin hinnasta. Pikkuhiljaa nähtyjen talojen määrä on kasvanut. Lopulta markkinoilla on vain harvakseltaan tarjolla meille sopivia paikkoja. Joitakin paikkoja olemme jopa pyrkineet ostattelemaan selvittämällä omistajat viehkeään paikkaan törmätessä. Toistaiseksi onni ei ole ollut myötäinen.

Talokaupoista tekee haasteellista meidän sijaintimme. Tai siis toivomamme kodin sijainti. Toivomme löytävämme kodin haja-asutusalueelta vesistön ääreltä ilman näköetäisyydellä olevia naapureita. Ja vieläpä hirsirunkoisen pihapiireineen. Haja-asutusalue meillä päin tarkoittaa onnetonta jälleenmyyntiarvoa. Kuitenkin kotikandidaateilla tahtoo olla hintaa, kun ne ovat vesistön ääressä. Ylihintaa sanoisin. Hinnan päälle kun lasketaan remontit, lämmitysjärjestelmät sekä muut pakolliset, muodostuu se kestämättömän suureksi meidän budjetillemme. Isokin laina varmaan pankista saataisiin, mutta kun haluaisimme tehdä vielä tulevaisuudessa muutakin, kuin maksaa lainaa. 

Olipa lähtöhinta mikä vain, todennäköisesti hankinta remontteineen muodostuu niin hintavaksi, että siitä ei tule saamaan omiaan pois. Ei lähellekään. Tämä tekee päätöksen tekemisestä todella vaikeaa ja sitä joutuu miettimään ankarasti: olisiko tämä talo ja tämä paikka sellainen, jossa olisimme onnellisia ja viihtyisimme. Onko tässä kaikki mitä toivomme ja haluamme. Sillä nyt jos tämä ostetaan, siinä on oltava ja elettävä, tuntui miltä tuntui.

Tällä hetkellä pohdimme yhtä taloa melko tosissaan. Sinne ei paista ilta-aurinko, pyyntihinta on reilusti yli puolet enemmän, kuin haluaisimme maksaa ja tulevien remonttien määrä on massiivinen. Pyyntihintaa myyjä tuskin tulee koskaan kohteesta saamaan, joten olemme toiveikkaita hinnanalennuksen suhteen. Onko ilta-auringon puute riittävä syy kieltäytyä muutoin potentiaalisesta kodista?

Tätä ennen on ollut vain yksi kohde johon retkahdimme kohtalaisen pahasti, mutta siitä emme myyjän kanssa päässeet sopimukseen. Useita paikkoja katsellessamme kriteerilista on toki kasvanut ja osiltaan elänyt. Eilen löysin upean kotikandidaatin ihan muualta, kuin olimme ajatelleet. Se kutkutti mahan pohjaa monella tavalla. Mieskin oli siitä hurjan innostunut. Hurahdimme hetkeksi täysin ja nyt koitamme tyynnytellä. Järkisyyt meinaa unohtua kohtalaisen nopeasti ja tyynnyttely on vaatinut jokseenkin rankkaa palauttelua realiteetteihin.

Kodin etsiminen on kovin työlästä, mutta samalla kovin jännittävää. Ja ristiriitaistakin. Positiivista pitkässä etsinnässä on myös se, että ehtii ottaa asioista selvää. Uutta paikkaa katsoessa osaa selvittää mahdolliset ongelmakohdat ja arvioida tulevia remontin tarpeita sekä ymmärtää helpommin, milloin kotikandidaatti on pilattu tehdyillä remonteilla tai on muutoin kaltoin kohdeltu.

Saa nähdä mistä se meidän kolo löytyy ja kauanko sitä joudumme etsimään. En malttaisi odottaa.