No nyt ollaan oltu kovasti sosiaalisia jo reilu kaksi viikkoa ja eilisestä illasta alkaen olen jälleen elellyt eloa yksikseni. Eli kyläilyssä oli ensin äite ja isukki, sitten se Tampere kutsui ja sieltä otin mukaani opiskelukaverin luokseni majoittumaan. Opiskelutoveri tuplaantui puolivälissä viikkoa ja nämä kaksi vaihtuivat psykiatriksi ja bokseriksi. Jälkimmäiset ystäväiset viipyivät sitten eiliseen iltaan ja nyt yritän saada täällä jotain tolkkua loputtomaan tekemisten listaan.

Viikolla järkytin opiskelutovereitani ala-arvoisella huumorilla, joka ilmeisesti johtui raivon pidättelystä sekä huonosti nukutuista öistä ja mahdollisesta krapulasta, jota sairastin koko viikon. Olin jokseenkin ylianalyyttinen kaiken suhteen ja onnistuin masentamaan itseni puheviestinnän tunneille täysin. Ahdistus oli 10+. Viikonloppuna sain yhden riidan aikaiseksi kuitenkin ollen täysin ulkopuolinen kaikin puolin ja sitten sain yhden "shä ooth mun elämän nainen"-tunnustuksen. Tapaukset eivät liittyneet toisiinsa. Jälkimmäinen sinällään olisi voinut olla jopa imarteleva, mutta kun on pakko ottaa huomioon väittäjän humalatila, sekä se, että olimme tuskin vaihtaneet edes kymmentä sanaa keskenämme.

Kolmen kuukauden kodin henki on kuultu toisen opiskelutoverin toimesta myöskin. Sillä on kumisaappaat ja se on jonkinlainen kodinhoitaja tai emäntä. Henki tuntuu olevan jokseenkin sisäänpäinlämpiävä ja passiivinen. Mutta ei se paha ole missään tapauksessa yhdenkään havainnoijan mielestä. En ole muistanutkaan kysyä kuuliko tai näkikö äiti mitään. En muista edes, että olenko kertonut koko asukista. Jännää on, että kun minä en niihin henkiin ikinään ole oikein uskonut, eikä myöskään tämä opiskelutoveri, joka oli niin selvästi sen kuullut. Toisaalta siis harmillista muuttaa täältä, kun ei tiedä kuka se on ja miksi se on täällä.

Matkajäsen M on buukannut mut lennolle Tre-Riika 31.3. Mulla ei oo voimassa olevaa passia. Höh. Ei se kuitenkaan maksaisi kuin 46 euroa. En tiedä miksi olin luulossa, että se maksaa ainakin yli sata euroa. Toki se on hankittava ennen sille isolle matkalle lähtöä, joten.. Mutta kun nyt ei oikein olisi rahaa.

Ratkaisemattomia kysymyksiä ja silti kevyttä. Eli minulla on ihan kummallisen kevyt olo, vaikken tiedä mihin muutan ja asumisaikaa on enää 12 päivää... Joka toinen sekunti olen ajatellut TAMPERE ja sitten joka toinen sekunti että eiku MIKKELI. Plah. Tänään kylläkin jutellessani äitin kanssa puhelimessa, huomasin ihan vahingossa puhuvani aivan niinkuin muutto Tampereelle olisi jo sovittu. Se vitutti huomata. Enkä ymmärrä sitäkään, että miksi se vitutti. Ehkäpä se alitajunta on jo päättänyt puolestani. Mutta on aika hankalaa, kun kumpikaan ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta, eikä taas mikään muu vaihtoehto tunnu mitenkään järjelliseltä.

Sitten olen yrittänyt työstää menneisyyden haamuja, mutta hittolainen että tuntuu hankalalta ja törmään todellakin erikoisiin ajatuksiin. Eikä kyllä todellakaan haluttaisi niin vanhoja asioita enää mielessään pyöritellä. Ei taida kuitenkaan auttaa. Mieli on päättänyt hoitaa ihan ite itteensä taas huonoimmalla mahdollisella hetkellä.

Sain myös yllättävän tarjouksen tai lähinnä tiedustelun yhdestä mielenkiintoisesta hommasta. Harmillista taas, että se tulee tämmöiseen väliin tässä elämässä. Katsotaan nyt, mitä siitä sitten tulisi jos mitään tulee. Siitäkin on tuo mieli montaa mieltä.

Toivottavasti tämä hetkellinen keveys enteilee jotain hyvää. Jatkan pakkaamista ja käsitöilyä.