Olen taas miettinyt paljon tätä kirjoittamista. Haluaisin kirjoittaa asioita itsestäni ulos, mutta ajattelen, että en osaa. Olen usein ajatellut blogi-kirjoittamista ja sitä, että se olisi hyvä tapa sanoa sanottavansa ja elämän tuska helpottaisi. Ja joskus saisi huutaa ne ilonsakin. Usein blogilla on kuitenkin jokin teema, jonka ympärillä pyöritään ja tekstit liittyvät siihen. No, minusta ei siihen ole. Jutut rönsyilee aina ja luulenpa, että en saisi kirjoitettua mitään, jos pitäisi pysytellä tietyissä raameissa.

Muistin, että olen joskus avannut tällaisen blogin. Sitä en muistanut, että olisin kirjoittanut tänne noin monta kertaa. Nyt, kun mietin, luulenpa, että blogi on alkanut vielä aikaisemmin, mutta vuonna 2009 olen poistanut vanhat tekstit ja aloittanut alusta. Samaa mietin taas: poistaisinko vanhat tekstit vai en... Jään miettimään.

Nyt, jos kuvailisin itseäni ja elämääni esittelytekstin verran, se olisi ehkä jotain tällaista:

30-vuotias sinkku metsän keskellä hengittää onnellisuutta sisään jokaisella hengen vedolla samalla hakaten päätään ajoittain seinään ja kokien elämisen tuskaa.

Olin kirjoittanut aiemmin osaan esittelystä: "..se paikka mitä etsit on jossain, paikka mitä et löydä, se on paikka joka tulee vastaan ja sitten tiedät että se on se paikka.."   

Olinkohan keksinyt ihan itse vai mistä lienen kopioinut. Mutta. Se paikka on löytynyt. Jostain, mistä en uskonut sen löytyvän. Tai tiesin, mutten uskonut, uskoin, mutten uskaltanut. Muuttuukohan se paikka joskus, vai onko se vain kerran, voiko se olla jossain muualla ja jos sen on kerran löytänyt, voiko se lakata olemasta? 

Elämä on yhteensattumia, kuten aika on osoittanut. Uskon ehkä vieläkin enemmän kohtaloon, kuin aikaisemmin. Olen ehkä jopa viisastunut vuosien varrella ja oppinut reflektoimaan asioita uudella tavalla. Myös ymmärtämään ne hyvät asiat pahoissa asioissa, hyvyys ja onni joka on nyt mahdollista, kun joskus oli riittävän pahaa ja myrkyllistä. En osaisi nauttia nyt, jos en joskus olisi kärsinyt.

Asuessani Mikkelissä, kävin tuttuni kanssa pienellä vaelluksella Etelä-Karjalassa. Nuotiolla istuessamme puhuimme onnellisuudesta. Hänen mielestään onnen määrä maailmassa on vakio: toisella menee huonosti, niin toisella menee hyvin ja kokee onnea, toinen on toista onnellisempi ja toinen ei ollenkaan. Tavallaan näin. Ja ilman sitä pahaa, huonoa ja ikävää, ei lopulta enää tunnista sitä hyvää.

Kuten todettua, rönsyilyä ja hetihän se lähti. Mutta mitä se haittaa. Tämä onkin ihan minun ikioma kanavani. Rönsyillään niin että näköä haittaa. Joskus ne rönsytkin löytävät toisensa ja ehkä yhteisen suunnankin

 

Minulla on pitkä lista asioita, joita haluaisin tehdä lähitulevaisuudessa ja joskus tai ikinä. Yleensä minulla on kiire, enkä omista sellaista kärsivällisyyttä, että jaksaisin odottaa asioiden tapahtumista. Kehityn kyllä siinäkin koko ajan. Mutta vaikeaa se on. Enkä tiedä tai jaksa aina ymmärtää, miksi niin pitäisi tehdä. Minulla kuitenkin on paljon asioita, joita haluaisin oppia, kokea tai saada aikaiseksi tässä elämässä. Ja aika moni niistä asioista on sellaisia, että ne olisi mielestäni jo pitänyt tapahtua ja koen tuskaa, kun niin ei ole. 

- Haluaisin tehdä itselleni sulkkukoston

- Haluaisin oppia puhumaan vienankarjalaa

- Haluaisin oppia itkemään äänellä. Ja laulamaan.

- Haluaisin hallita historiani ja perinteeni

- Haluaisin MATKUSTAA MATKUSTAA MATKUSTAA

- Haluaisin saada sen ihanan oman hirsiseinäisen pirttini ja sinne ihanat omat huonekaluni.

- Haluaisin tehdä vapaaehtoistyötä kehitysmaissa

- Haluaisin päästä Tunturi-Lappiin näkemään ja kokemaan sen vuodenkierron

- Haluaisin joskus löytää sen ihanan miehen, jonka kanssa olisin ihana

- Haluaisin osata tehdä hyvää ruisleipää. Sellaista, mitä kaikki kehuvat.

- Haluaisin kyllä muutenkin olla vähän kaikessa niin hyvä, että olisin ylivertainen. Oishan se komeeta. Oisko?

- Haluaisin oppia visualisoimaan ja realisoimaan omat visioni, ajatukseni ja tunnelmani kirjoituksena, kuvana tai ainakin puheena, kun nyt se on niin kovin kovin vaikeaa.