Huhtikuussa 2013 kaivoin viimeksi tämän blogini esiin suurin kuvitelmin, että nyt kirjoitan. Enpä kirjoittanut. En tiedä kuvittelenko vähän salaa nyt samaa, mutta koitan olla itselleni armollisempi sen suhteen, että kirjoitanko vaiko enkö. Ensimmäisessä kirjoituksessani olin kuitenkin pohtinut tuota samaa esittelytekstin lainausta, kuin tein eilenkin. Silloin se paikka oli se vastaus. Se on vieläkin, nyt se ei vain ole saatavilla ja on löydettävä muita keinoja. Ja on onneksi se maailman paras ihminen.

Ekan tekstin lopussa olin tehnyt myös listaa, mitä kaikkea haluaisin. Niistä asioista olen ainakin matkustanut matkustanut matkustanut ja nyt on ähky. Olen myös löytänyt sen ihanan ihmisen, vaikka minusta ei olekaan omasta mielestäni tullut sen myötä sen ihanampaa (keskitynkin vain toivomaan, että hänellä pysyvät ruusunpunaiset linssit päässä ajasta iäisyyteen, eikä hän huomaa sitä ei-ihanuuttani!). Olin myös kirjoittanut että haluaisin hallita historiani ja perinteeni. Naurattaa. Lienen ehkä kuitenkin tarkoittanut, että tietäisin siitä enemmän. Vai olisinko ollut niin hassu, että olisin kuvitellut oikeasti voivani sitä hallita. Hölmö minä.

Viime vuonna epämääräisissä tunnelmissa ja kiireisessä työnpuuhassa vietetyn kesän jälkeen tuskailin tulevaisuuttani: mitä nyt ja minne nyt, kun tässäkään en voi olla. Onneksi oli mahdollisuudet matkaan. Ja se matka tuli ja vei mennessään tuoden yllätyksiä mukanaan. Tietenkin. Niinhän siinä aina käy. Kuvittelin, että ottaessani sen etäisyyden, keksisin vastauksia; että asiat ratkeavat poissaollessani; että voin paeta; että palatessani saavun valmiiseen pöytään joka on katettuna helpoilla ja valmiilla ratkaisuilla, joista vain valitsen ja nautiskelen mieluisimmat. Humpsista vaan.

Aika pian huomasin, että mitäänhän ei voi paeta ja että niillä vastauksillakin on tapana tulla, kun ne tulevat. Ratkaisuja ongelmiin tai vastauksia tulevaisuuden varalle ei keksi keksimällä. Näin vakuuttelen vieläkin tällä hetkellä, kun aallonpohjassani märehdin, että mikä minusta tulee isona ja mitä voisin oikeastaan tehdä. Viisi kuukautta Aasiaa kiertäen teki minusta toki jollain kohtaa tietorikkaamman ja kokeneemman ja nähneemmän. Viisi kuukautta Aasiaa antoi myös matkustusähkyn ja nyt en halua mihinkään. Paitsi sitten kohta, kun alkaa taas tehdä mieli matkustaa, mutta se kohta ei ole vielä.

Hämmennys kotiinpaluun jälkeen on ollut sankkaa ja vankkaa. Häkellyttävän sellaista. Sitä on varmasti lisännyt se, että Suomeen palaaminen tarkoitti myös monta muuta muutosta, joita olin kylläkin toivonut ja olin omalla lailla helpottunut siitä, että minulla oli valmiita ratkaisuja jollain tapaa odottamassa. Laskeuduttuani kotimaan kamaralle painelin kimpsuineni ja kampsuineni suoraan sen maailman parhaan ihmisen kainaloon. Se maailman paras ihminen oli hankkinut meille meidän ekan ikioman asunnon (vuokrasellaisen) muutamaa viikkoa aiemmin, eikä minun tarvinnut kuin tulla ihmettelemään sitä ihmettä ja asettua taloksi. 

Kotiinpaluushokki vai mikä lienee on kestänyt näihin päiviin eli melkein kolme kuukautta. Ihan viime päivinä olen vasta alkanut saamaan asioita aikaan ilman kauheaa paniikkia ja ahdistusta, pystynyt kivutta soittelemaan virastoihin, pystynyt kohtaamaan ihmisiä ja liikkumaan ulkona. Ehkä minusta tuleekin vielä tavallinen kansalainen, hip hurraa!

Mieltä hykerryttää se kaikki mitä on tulossa. Ja pelottaakin. Olen onnellinen. 

Vaikeata on kuitenkin hyväksyä tulevaisuuden epävarmuutta, kun ei tiedä mitä on tulossa ja koska. Pitäisi uskaltaa tehdä asioita pelkäämättä liikaa niiden oikeaa tai väärää järjestystä tai mahdollisia vääriä ratkaisuja. Pitäisi koittaa painaa kalloon se, että elämä aina kannattelee ja että me elämme vain tämän kerran, joten on turhaa käyttää se aika siihen, että ei uskalla olla onnellinen.

Rakkaimpani teki minulle eilen listan, mitä pitää tehdä. Listasta sain pyyhittyä yli tänään monta asiaa: hyvä minäää!! Soitin työkkärin biaatsille, soitin talonaiselle, soitin yhteen työpaikkaan, tilasin muutamia papereita, tsekkasin lähimmän yksityisen gynekologin (joskaan en varannut..), istutin basilikat ja sain piirrettyä kesäkeittiön piirustukset rakennustarkastajalle. Hyvä minäää! Listalle kyllä jäi kolme asiaa, joihin en puuttunut ollenkaan ja kolmeen/neljään asiaan pitää palata vielä uudestaan. Mutta silti!! Hyvä minää!